Silmukan ytimestä -haaste: Pipo.


Kuva lainattu Silmukan saalistus -blogista.

Arvelinpa aloittaa tämän vuoden bloggaamisen haasteella. En olekaan aiemmin osallistunut Silmukan saalistus ja Pipon ytimestä -blogien yhteishaasteisiin, mutta nytpä koitti sekin päivä.

Vuoden ensimmäisen haasteen aihe on pipo. Osallistuja saa inspiroitua aiheesta ja toteuttaa pipon tai aiheesta inspiroituen jonkun muun työn, kunhan ilmoittautuu ensin jumpaan kumpaan edellämainituista blogeista ja ilmoittaa, kun työ on valmis.

Kävelin nimeltämainitsemattomassa saksalaisessa sekatavarakaupassa kotikaupungissani ja selailin samalla blogeja. Siinä tallustellessa törmäsin lankapakkaukseen, jossa oli valmiina kuva kahdesta eri piposta. Mukana pakkauksessa oli yhteensä 200 grammaa paksua akryylilankaa, kaksi ohjetta sekä 6 mm:n virkkuukoukku. Täytyy myöntää, että hylkäsin aluksi idean. Mutta sitten muistin Novita-lehdessä olleen virkattujen lapasten ohjeen. Toisin sanoen sain perustelun sille, että paksua lankaa on ostettava ja toiseksi sille, että halusin tehdä pipon..  Langoista ja tästä haasteesta innostuneena aloin heti hommiin kun pääsin kotiin.

Tässäpä minun Silmukan Ytimestä -haasteeseen osallistuva Pipo-inspiraationi. :)


Pipo Ja Lapaset!
Pipo. IhQut värit ;)


Crelando-lankaa


Paljon Onnea Pipon ytimestä-blogi 1-v! 



Kommentit

  1. Hieno pipo ja mahtavat värit! :) Kiitos kun osallistuit meidän haasteeseen :) Tule taas ensi kuun alussa kurkistelemaan mikä on helmikuun haasteen aihe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mukava oli olla mukana, luultavasti osallistun toisenkin kerran. Oikein mukavaa talven aikaa! :)

      Poista
  2. Ihanan värinen pipo tosiaan! Kiitos kun osallistuit! :) Ens kuussa taas... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos! Ja odottelenkin jo helmikuun haastetta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommenttisi lämmittää mieltäni! Tervetuloa uudelleen <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neulottu bolero

Kalpa-fanin villasukat

Pinkit makkarasukat kiertoon